Eräänä aurinkoisena päivänä Janne pakkasi eväät reppuun ja lähti retkeilemään kangasmetsään. Hän oli jo pitkään haaveillut jännittävästä seikkailusta luonnossa ja nyt oli vihdoin tilaisuus toteuttaa unelma.
Kangasmetsä oli täynnä satumaisia näkymiä. Puiden latvoissa riippui heiluvia riippumattoja ja maassa lojui kirkkaansinisiä sieniä. Janne ei voinut kuin hymyillä ihastuksesta ja miettiä, että tämä on kuin suoraan satuista.
Hän käveli eteenpäin, seikkailumieli kohisten. Matkan varrella hän näki peuroja, jäniksiä ja muita metsän eläimiä. Hän asteli tietä pitkin, kunnes se loppui yhtäkkiä. Janne raapi hämmentyneenä päätään ja mietti, mitä nyt pitäisi tehdä.
Yhtäkkiä hän kuuli puiden välistä rapinaa ja näki tiheän pensaan takaa vilahduksen valkoisesta turkista. Hän hiipi pensaan taakse ja huomasi, että siellä oli pieniä palloja, jotka pomppivat ja pyörivät kuin itsestään. Janne tunnisti ne heti taikapalloiksi, joista hän oli kuullut tarinoita lapsena.
Hän uskaltautui lähemmäs ja yhtäkkiä taikapallot lakkasivat pomppimasta ja muuttuivat kahdeksi pikkuruisiksi maailman söpöimmäksi peikoksi. Peikot tervehtivät häntää hymyillen ja sanoivat olleensa kyllästynyt pomppimaan ympäri metsää ja halusivat näyttää hänelle jotain erityistä.
Janne seurasi peikkoja tiheän pensaan läpi ja löysi hämmästyksekseen pienen lammikon, jonka keskellä oli suuri lumottu kukka. Peikot sanoivat, että kukassa on maaginen nektari, joka saa juojansa muuttumaan pieneksi kääpiöksi hetkeksi.
“Kokeile sinä, Janne!” yksi peikoista huudahti innokkaasti.
Janne hieman epäröi, mutta uteliaisuus voitti ja hän maistoi nektaria. Yhtäkkiä hän tunsi, kuinka hänen vartalonsa alkoi kutistua ja hän muuttui pieneksi kääpiöksi. Kääpiönä Janne pystyi juoksemaan ja hyppimään entistäkin nopeammin ja korkeammalle.
Peikot ja pieni Janne päättivät yhdessä leikkiä piilosta kääpiöinä ja kiertelivät metsässä iloisesti nauraen ja keplotellen. Tunnelma oli kuin satumaailmasta ja Janne ajatteli, että tämä on varmasti elämänsä jännittävin seikkailu.
Pian illan jo lähestyessä peikot auttoivat Jannen muuttumaan takaisin ihmismuotoonsa. Hän kiitti peikkoja ja jatkoi matkaansa, mutta muisto jännittävästä seikkailusta kangasmetsässä jäi hänelle ikuisesti.
Kun Janne palasi kotiin, hän kertoi kaiken ystävilleen ja perheelleen, mutta kukaan ei uskonut hänen tarinaansa. Hän päätti pitää seikkailunsa omana salaisuutenaan ja hymyili joka kerta kun muisteli sitä.
Siitä lähtien Janne retkeili usein kangasmetsään ja joka kerta hän muisti sen jännittävän seikkailun, joka muutti hänen käsityksensä maailmasta ja mahdollisuuksista. Ja vaikka hänen ystävänsä pitivät häntä hieman omituisena seikkailijana, hän tiesi itse, että hän oli vain onnekas löytäessään kangasmetsän ja sen lumottuja asukkaita.