Kunnon kompuralla ja hymy huulilla, oli aika ottaa suunta kohti unelmia ja päämäärää. Suuntavaistoni oli yhtä hyvä kuin puumajassa, mutta onneksi Google Maps oli aina apunani. Lähdin siis matkaan täynnä uteliaisuutta ja kikatusta, sillä tiesin, että edessäni oli seikkailu täynnä hulvattomia tilanteita.
Ensimmäinen pysäkki oli Linnanmäki, jossa päätin ottaa kaikki huvitukset haltuun. Kiipparina painelin vuoristorataan, vaikka vatsani muljahteli jo pelkästä jonosta. Mutta mitäpä pienistä, ajattelin ja huusin ilosta kiljuen koko matkan. Seuraavaksi hyppäsin maailmanpyörään, jossa maisemat olivat niin upeat, että luulin olevani taivaassa. Tai no, ehkä hieman korkeammalla.
Seuraavana päivänä suuntasin karvalakkini kanssa kohti Tallinnan satamaa. Merimatkalla saatoin kuulla aaltojen hilpeän loiskinnan ja mekkaloida laivan karaokessa kuin tähti. Välillä tunnelma oli kuin Titanic-elokuvassa, kun poseerasin laivan etuosassa kuin kuningatar. Onneksi sentään jäävuoria ei ollut näköpiirissä.
Perillä Tallinnassa minulla oli valmis suunnitelma: valloittaa kaikki parhaat shoppailupaikat, syödä kuin kuningatar ja nauraa niin kovaa että palvelijatkin alkoivat hymyillä. Ostosmaratonin aikana tavaroiden hintalaput lensivät ja naurettavat vaatteet pääsivät mukaan ostoskassiin. Kotiin tuomisina oli muun muassa puku, joka sai heinäsirkan näyttämään serkkuuskselta.
Seuraavana päivänä oli aika palata takaisin Suomeen, mutta matkan varrella poikkesin vielä Pärnussa, jossa kohtasin villin pinaattiravun ja villapaidan alle hukkuneen turistin.
Kotiin palattuani sain kuulla, että kaikki olivat huolissaan minusta. Olinko eksynyt? Jäikö kompura jumiin? Mutta minä olin vain nauttinut jokaisesta hetkestä matkalla unelmieni luo ja nauranut niin että vatsalihakset olivat kipeinä. Seuraavan kerran otan mukaan vielä enemmän hulvattomia käänteitä ja hyviä ystäviä. Matkalla kohti unelmia ei voi olla liikaa naurua ja seikkailua.