Olin aina ollut tunnollinen ja ahkera työntekijä. Koulussa sain aina kiitettäviä arvosanoja ja töissä olin aina se ensimmäinen, joka saapui paikalle ja viimeinen, joka lähti. Päätin, että minä teen urani mahtavaksi ja olen se, joka pääsee eteenpäin nopeammin kuin Superman lentää.
Kaikki meni hyvin alussa. Näytin pomolleni, että olin pätevä ja kyvykäs tekemään mitä tahansa annettua työtä. Kerroin itselleni, että minun täytyy puskea lujemmin ja kovemmin kuin muut, jotta voisin erottua joukosta. Kantapään kautta opin, ettei se ole niin sanotusti “winner-moves”, vaan pikemminkin tien pää helposti polttoaineen loppumisen jälkeen.
Työskentelin päivät ja yötkin, välillä unohtaen jopa syödä tai nukkua. En halunnut jäädä jälkeen missään asiassa ja tunnollisuuteni ajoi minut unohdettujen kokousten ja pitkien työpäivien syövereihin. Mutta en välittänyt, koska tiesin, että minulla oli tarvittava voimavarat ja tarmo pärjätäkseni jokaisessa tiukassa tilanteessa.
Sitten alkoi tapahtua. En enää saanut itsestäni yhtä paljon irti kuin ennen. Pienetkin tehtävät alkoivat tuntua mahdottomilta ja väsymys valtasi kehoni ja mieleni. En uskaltanut kertoa kenellekään, sillä sillä hetkellä tuntui, että heikkouden paljastaminen olisi ollut isku egooni. Niinpä jatkoin samaa rataa yrittäen näyttää siltä, että kaikki on hyvin, vaikka sisälläni olin täysin loppu.
Eräänä päivänä pomoni kutsui minut toimistoonsa ja kysyi huolissaan, onko kaikki kunnossa. Tajusin, että olin jotain sanonut sammaltaen ja horjuen, sillä tehtailin liikaa töitä. Hän suostutteli minua ottamaan muutaman päivän vapaata ja lupasin itselleni, että nyt lataan akkuni ja palaan entistä parempana takaisin töihin.
Mutta niin ei käynyt. Lepo ei auttanut ja kokosin rohkeuteni kertoakseni pomolleni, että en pysty jatkamaan samalla tavalla. Hän kuitenkin ymmärsi tilanteeni ja ehdotti minulle ammattilaisen apua. Aluksi kapinoin vastaan, ajatellen olevani liian hyvä ratkaisemaan itse omat ongelmani, mutta lopulta suostuin.
Burnoutin selättäminen oli haastava prosessi, mutta samalla myös hyvin opettavainen. Ymmärsin, että väsymys ei ole merkki heikkoudesta, vaan kehon ja mielen viestintää siitä, että tarvitsemme levätäksemme. Ja että se, kuka pystyy tekemään enemmän ja nopeammin, ei välttämättä ole paras työntekijä, vaan vain se, joka päätyy helpoiten laskemaan viimeistä lamppua sängylle.
Nykyään osaan priorisoida ja huolehtia itsestäni. Teen edelleen työni hyvin, mutta en enää yritä olla se kaikkein paras ja nopein. Sen sijaan otan aikaa myös itselleni, ja olen huomannut, että se on tehnyt minusta paljon tehokkaamman ja onnellisemman työntekijän. Joten muistakaa, hyvät ystäväni, että välillä on parempi hidastaa vauhtia, jotta voi olla varma siitä, että pääsee maaliin saakka. Ja että se ei tee sinusta yhtään sen huonompaa supersankaria.