Legenda kertoo, että aarre oli alun perin kuulunut mahtavalle kuninkaalle, joka oli menettänyt sen metsään eksyessään. Aarteen loisteliaat kulta ja jalokivet olivat niin upeita, että niiden sanottiin lumoavan kenet tahansa, joka niihin käsiksi pääsi. Kuningas oli luvannut aarteen sille, joka löytäisi sen, mutta pian aarre katosi jäljettömiin lumotun metsän uumeniin.
Monet rohkeat seikkailijat ovat yrittäneet löytää aarteen, mutta harva on palannut takaisin. Ne harvat, jotka ovat löytäneet metsän, ovat kertoneet tarinoita outoista äänistä ja näyistä, jotka ovat heitä seuranneet. Jotkut ovat sanoneet nähneensä aaveita ja toiset väittäneet kuulleensa henkeäsalpaavia huutoja. Silti moni ei ole antanut periksi vaan on jatkanut etsintäänsä, koska aarteen arvo on niin suuri, että se on houkutellut monia seikkailijasieluja puoleensa.
Eräänä päivänä eräs nuori seikkailija, nimeltään Aino, päätti lähteä etsimään lumottua metsää ja sen kadonnutta aarretta. Hän oli kuullut tarinoita metsästä ja päättänyt ottaa selvää, olivatko ne totta vai pelkkää tarua. Aino valmistautui matkaan huolellisesti ja varustautui hyvin, sillä hän tiesi, että edessä olisi vaarallinen ja haastava tehtävä.
Ainon matka metsään oli pitkä ja raskas. Hän kahlasi läpi tiheän pusikon ja kiipesi jyrkkiä kallioita, mutta hän ei antanut periksi. Lopulta hän saapui lumottuun metsään, jonka tunnelma oli niin mystinen ja salaperäinen, että se nostatti ihon kananlihalle.
Metsä oli täynnä korkeita puita, joiden lehvistö suojasi auringonvalolta ja loi varjon maahan. Aino kulki eteenpäin varovasti, tarkkaillen jokaista askeltaan ja kuunnellen tarkasti ympärillään olevia ääniä. Hän tiesi, että metsä saattoi pettää hänet ja johdattaa hänet harhaan, joten hän pysyi valppaana ja keskittyneenä.
Pian Aino huomasi outoa valoa pilkistävän puiden välistä. Hän seurasi valoa ja saapui aukiolle, jossa seisoi vanha, rapistunut linna. Linna oli autio ja hiljainen, mutta sitten yhtäkkiä sen ovet avautuivat ja sieltä astui ulos kaunis prinsessa.
Prinsessa kertoi Ainolle tarinan kadonneesta aarteesta ja kertoi, että se oli piilotettu linnan uumeniin odottamaan sitä, joka olisi tarpeeksi rohkea ja ovela sen löytämiseksi. Aino tunsi sydämessään, että hänen etsintänsä oli päättymässä ja että hän oli viimeinkin löytänyt sen, mitä oli etsinyt.
Prinsessa opasti Ainon aarteen luo ja yhdessä he aukesivat sen upeuden ja loiston edessä. Kulta hohti ja jalokivet säihkyivät heidän silmissään, ja heidän sydämensä täyttyivät ilolla ja kiitollisuudella. Aino ei ollut etsinyt aarretta vain rikkauksien vuoksi, vaan ennen kaikkea sen katoamisen mysteerin selvittämiseksi.
Lopulta Aino ja prinsessa palasivat ulos metsästä, ja prinsessa johdatti Ainon takaisin kotiinsa. Siellä heidän saapuessaan kaikki ihmettelivät ja kummastelivat heidän tarinaansa ja sitä, mitä he olivat kokeneet. Aino kertoi seikkailuistaan ja siitä, miten hän oli löytänyt kadonneen aarteen lumotusta metsästä.
Tarina Ainosta ja aarteesta levisi ympäri valtakuntaa ja siitä tuli klassinen satu, jota kerrottiin ja muisteltiin vuosien varrella. Lumottu metsä ja kadonnut aarre olivat lopulta löytyneet, mutta tarina niistä eläisi ikuisesti niiden, jotka olivat kokeneet ne omakohtaisesti.
Ja niin lumottu metsä ja sen kadonnut aarre jäivät historiaan ja myytteihin, mutta niiden tarina kantoi eteenpäin niiden, jotka uskoivat satuihin ja seikkailuihin. Jokainen, joka oli valmis ottamaan riskejä ja seuraamaan sydämensä ääntä, saattoi kohdata ihmeitä ja löytää aarteita, joita ei uskonut olevan olemassa.
Lopulta se, mikä on kadonnut, löytyy aina niille, jotka uskovat ja rohkenevat lähteä etsintään. Ja niin lumonnut metsä ja kadonnut aarre jäivät ikuisesti elämään tarinoissa ja saduissa, jotka kertoivat uskosta, rohkeudesta ja rakkaudesta, jotka voittavat kaiken.