Venäjä on ollut viimeisten 72 tunnin aikana uutisotsikoissa kiehtovalla tavalla.
Wagnerin sotilasryhmän johtaja Jevgeni Prigožin ilmoitti Venäjän armeijan pommittaneen hänen joukkojensa leirejä Ukrainassa ja että hän marssisi joukkoineen kohtaamaan Venäjän puolustusministerin Sergei Šoigun. Panssariajoneuvot ilmestyivät Moskovan kaduille, ja Wagnerin joukot ottivat haltuunsa Rostov-na-Donun kaupungin, joka on tärkeä logistiikkakeskus Ukrainan sodassa, ja lähettivät joukon kohti pääkaupunkia. Liittovaltion turvallisuuspalvelu (FSB) nosti syytteet Prigožinia vastaan aseellisen kapinan lietsomisesta, ja Venäjän presidentti Vladimir Putin piti puheen, jossa hän leimasi Prigožinin toimet maanpetoksellisiksi (mainitsematta hänen nimeään) ja väitti, että kaikki hallituksen resurssit käytetään tämän uhan lopettamiseksi. Prigožin puolestaan antoi lausunnon, jossa korosti riitansa olevan Šoigun kanssa eikä maininnut Putinia.
Yhtä äkkiä Prigožin kuitenkin peruutti etenemisensä ja vetäytyi, sanoen haluavansa välttää venäläisten verenvuodatuksen ja että tämä oli aina ollut osa suunnitelmaa. Mutta sitten Valko-Venäjän diktaattori Aljaksandr Lukašenka neuvotteli Prigožinin kanssa Putinin puolesta, mikä Putinin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan johti Prigožinin joukkojen vetäytymiseen Moskovan lähestymisestä ja Rostov-na-Donusta takaisin tukikohtaansa. Sovintoon kuului, että Venäjän hallitus luopui rikossyytteistään Prigožinia vastaan ja salli hänen poistua rauhallisesti Valko-Venäjälle.
Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Tämä kriisi on kehittynyt viime syksystä lähtien, kun Ukrainan onnistuneen vastahyökkäyksen seurauksena Prigožin alkoi julkisesti arvostella sekä Šoigua että kenraali Valeri Gerasimovia, kenraaliluutnantti Valeriy Gerasimovia, kenraalikunta Valerij Gerasimovia, kenraalikunta Valeriy Gerasimovia. Esimerkiksi viime vuonna tšetšeenijohtaja Ramzan Kadõrov liittyi ajoittain Prigožinin arvosteluun Šoigusta ja Gerasimovia kohtaan.
Tämän kuun alussa näytti siltä, että Prigožin olisi saatu aisoihin, kun kaikki yksityisten puolustusyritysten sotilaat määrättiin allekirjoittamaan sopimukset puolustusministeriön kanssa, mikä tarkoittaisi sitä, että Prigožinin palkkasoturit olisivat todellisuudessa palkattuja ja puolustusministeriön hallinnassa. Vaikka ilmoitettiin, että määräaika on 1. heinäkuuta, Prigožin kieltäytyi äänekkäästi tekemästä niin. On mahdollista, että hän iski nyt, koska näki kyseisen määräajan vaarana hallinnolleen joukoistaan.
Toki Putinin käytössä olevat resurssit – armeija ja ilmavoimat, Rosgvardiya (presidentin kaarti) ja FSB – ylittävät huomattavasti Wagnerin voimat. Mutta Prigožinin joukot Ukrainassa olivat huomattavasti tehokkaampia kuin Ukrainan armeija ja niitä pidettiin laajalti vastuussa Moskovan harvoista voitoista Ukrainan vastahyökkäyksen jälkeen vuonna 2022. Hänellä on siis asema Venäjällä, jota Šoigulla tai millään muulla armeijan komentajalla ei ole. Prigožinilla on myös maine huolehtia joukoistaan paremmin kuin armeija tekee. Nämä asiat ovat tärkeitä, koska Prigožin, kuten Putin, vetoaa sotilaiden lojaaliuteen toisella puolella.
On raportoitu, että 45. ilmavoimien prikaati ja muut venäläiset yksiköt kieltäytyivät poistumasta kasarmeistaan pysäyttääkseen Wagnerin. Yksinkertaisesti sanottuna Putin ei voinut olla varma siitä, että käsky Wagnerin kukistamisesta toteutettaisiin onnistuneesti. Tämä oli totta huolimatta siitä, että Kadõrov sanoi, että hänen tšetšeninsä pysäyttävät Wagnerin ja että osa hänen joukoistaan oli ilmeisesti matkalla Rostov-na-Donuun ennen Prigožinin perääntymistä. Tämä kehitys on kuitenkin kaksiteräinen miekka, koska FSB ja sisäministeriö halveksivat Kadõrovin asemaa Venäjällä. He eivät halua nähdä Kadõrovin asemaa vahvistuvan Venäjällä. Joten mikä tämän korkean panoksen melodraaman merkitys on?
Useimmat analyytikot ovat vielä äskettäin sanoneet, että Putinin valta Venäjällä oli kiveen hakattu. Se, että Prigožin pääsi näin pitkälle, osoittaa jotain aivan muuta. Venäläisen median lakkaamattomista ponnisteluista huolimatta Venäjän eliitti on pitkään ymmärtänyt, että Putinin suuri Ukrainan hyökkäys on ollut katastrofi. Prigožinin usein esittämät kriittiset kommentit Šoigusta ja Gerasimovista viimeisen yhdeksän kuukauden aikana ovat myös koskeneet yleisesti Venäjän ongelmia Ukrainan sodassa ja viitanneet siihen, että se saattoi olla virhe.
On totta, että tämän loppuratkaisun näyttää poistavan Prigožinin melko hallitsemattomana pelaajana Moskovan poliittisella kentällä. Hänen riitansa sotilasjohdon ja yhä äänekkäämmin esitetyn arvostelunsa sekä sodan kulusta että päätöksestä aloittaa suuri hyökkäys näyttävät nyt menneen ohitse – selvä voitto Kremlinille. Samanaikaisesti Prigožin haastoi Putinin ja sai uhkauksen rangaista häntä maanpetoksesta, mutta Putin antoi hänen lähteä koskemattomana. Tämä kaikki ei ole kuvaa vahvasta miehestä, jolla on täysi hallinta maansa politiikasta tai omasta kohtalostaan.
On spekulaatioita siitä, että Valko-Venäjällä Prigožinin olisi pysyttävä etäällä kerrostalojen ikkunoista ja tarkkailtava tarkasti mitä hän syö. Ja kyllä, Putin voisi helposti tavoittaa Prigožinin Valko-Venäjällä. Mutta sekin tekisi Venäjän diktaattorista näyttämään epäkunnioitettavalta ja heikolta. Eikä se poistaisi vaikutelmaa siitä, että Putin ei kyennyt voimakeinoin pysäyttämään Prigožinin marssivia joukkoja, jotka otettiin vastaan sankareina Rostov-na-Donussa. Näitä kuvia ei voi poistaa.
Vaikka Putinin ei tarvinnut suunnata merkittäviä resursseja Ukrainan sotaan käsitelläkseen Prigožinin haastetta, levottomuus varmasti haittasi suunnittelua Rostov-na-Donussa sijaitsevassa Wagnerin miehittämässä päämajassa. Se myös lähetti selvän viestin epävakaasta johtajuudesta jo entuudestaan demoralisoituneille venäläisille joukoille Ukrainassa. Tämä voi vain auttaa Ukrainan joukkoja jatkaessaan vastahyökkäystään.
