Palkka-armeija Wagnerin johtaja Jevgeni Prigozhin avasi sanaisen arkkunsa lehdistöpalvelunsa julkaisemassa viestissä, ja voi pojat, siinä vasta oli sanan säilää! Herra Prigozhin on nimittäin sitä mieltä, että Kremlin valtaryhmittymät ovat ryhtyneet tuhoamaan Venäjän valtiota kylvämällä eripuraa hänen ja tshetsheenitaistelijoiden välille. No, voi sitä draamaa, kun erimielisyys on päässyt leviämään kuin rutto!
Prigozhin kertoo, että hänen ja Venäjän armeijan rinnalla taistelevien tshetsheenijoukkojen välillä vallitsee nyt jonkinlainen sovinto, mutta Kremlin sisäinen taistelu on avannut “erimielisyyksien Pandoran lippaan”. Eipä voi olla muuta kuin kiitollinen, että Prigozhin on saanut meille selville tämän kiehtovan metaforan. Ollaanpas me kremliläisten torneista aika vaarallisia pelejä pelanneita veijareita!
No, mutta mihin nämä “Kremlin tornit” sitten oikein viittaavat? Sitä ei Prigozhin meille suoraan kerro, vaan jättää sen meille arvailujen varaan. Ehkäpä hänellä on jokin salainen karttapeli meneillään, missä Putin ja kumppanit pyrkivät pitämään jännitystä yllä nostelemalla tornin palasia ja katselemalla, kenen valtakunta romahtaa ensimmäisenä. Ei voi kuin arvailla.
Asiantuntija Hanna Smithin mukaan Prigozhin ajaa kuitenkin lähinnä omia etujaan, eikä kannata ottaa hänen lausuntojaan liian vakavasti. Smithin mielestä hän ei loppujen lopuksi sano mitään sellaista, mitä joku muu ei olisi sanonut jo eri sanoin. Hän vain sanoo sen raflaavasti, käyttäen Pandoran lipasta ja Kremlin torneja, jotta saisi meidät kaikki hypistelemään korviamme ja kysymään, mitähän tässä nyt oikein tapahtuu. Mutta Smithin mukaan ei ole mitään uutta auringon alla, kaikki on vain samaa vanhaa draamaa eri paketissa.
No, ei Prigozhin ole ainut, joka on saanut sanaisen arkkunsa auki. Viime päivinä tshetsheeniviranomaisetkin ovat päässeet ääneen ja kohdistaneet sanallisia hyökkäyksiään Prigozhiniin. Joku saattaa sanoa, että tämä on Kremlin väline mustamaalata Prigozhinia ja heikentää hänen asemaansa. Ja Prigozhin puolestaan väittää, että tshetsheenien kommentit tuovat hänen mieleensä Neuvostoliiton romahduksen jälkeisen kaaoksen. Voi niitä aikoja!
Prigozhin on ilmeisesti pitkään ollut nokikkain Venäjän puolustusministeriön ja armeijan kanssa. Ja nyt hän myös syyttää puolustusministeri Sergei Shoigua sekä asevoimien komentajaa Valeri Gerasimovia sotatilanteesta. Ei kuulemma ole mitään järkeä edes puhua puolustusministeriöstä, kun sitä ei ole olemassa. Voihan siinä olla ripaus totuutta, tai sitten ei.
Kaiken tämän draaman keskellä Smith muistuttaa meitä siitä, että Venäjän poliittisessa eliitissä on aina ollut valtaa vaihtuvilla suosikeilla. Yhtenäisyyttä säilyy jonkin aikaa, kunnes jokin ryhmittymä vaihtuu toiseen suuntaan. Tämän avulla ei anneta kenenkään ryhmän tulla liian vahvaksi. Joten ehkäpä tämä koko kohu on vain osa tätä ikuisuusdraamaa, jossa Prigozhin yhtenä toimijana huudattaa ääntään.
Niin se menee, välillä tulee sanottua vaikka mitä, mutta eihän siinä lopulta ole mitään uutta. Maailman menoa seuratakseen pitää vain opetella tulkkaamaan näitä sanan säiläniskuja ja yrittää selvittää, kuka on kenenkin puolella tällä viikolla. Niin se vain on, draamaa riittää aina ja kaikkialla, eikä Venäjän poliittinen eliitti tee tässä poikkeusta.
