Olin kuullut ystäviltäni, että lähellä sijaitseva metsä olisi täynnä kauniita polkuja ja rauhallisia paikkoja, jossa voisin rentoutua ja unohtaa arjen kiireet hetkeksi. Päätin siis ottaa riskin ja lähteä tutkimaan tuntematonta aluetta ilman mitään suunnitelmaa – ehkä seikkailu olisi juuri sitä mitä tarvitsin elämääni.
Astuessani ensimmäisen kerran metsään, minut valtasi välittömästi ihmeellinen tunne rauhasta ja hiljaisuudesta. Kuuntelin lintujen laulua ja tunnustin itselleni, että tämä oli täydellinen paikka rentoutua ja unohtaa tietokoneen, puhelimen ja muiden häiriötekijöiden olemassaolo.
Kuitenkin mitä syvemmälle metsään kuljin, sitä pimeämmäksi ympäristö muuttui. Aurinko alkoi laskea taivaanrannan taa ja pian minun oli hankala nähdä edes omia varpaitani. Vaikka olin kulkenut saman polun jo monta kertaa, tuntui kuin joku olisi muuttanut sen suunnan ja yritti saada minut eksyksiin. Paniikki alkoi hiipiä mieleeni ja tunsin miten sydämeni alkoi hakata kovempaa.
Yhtäkkiä korvissani alkoi kaikua omituinen ääni – se kuulosti kuin joku olisi kuiskannut nimeäni. Pelästyin ja aloin juosta eteenpäin niin nopeasti kuin pimeässä ja epätasaisessa maastossa pystyin. Silti ääni seurasi minua, muuttui kovemmaksi ja kovemmaksi kunnes tunsin sen suorastaan kaiuttavan korvissani.
Lopulta itku kurkussani löysin itseni tieltä, joka näytti vievän minua entistä syvemmälle metsään. Yritin kääntyä ja palata takaisin samaa polkua, mutta tunsin kuinka jokin esti minua etenemästä. Paniikki valtasi minut täysin ja aloin huutaa apua ympärilleni, mutta vastaus oli vain hiljaisuus.
Olin eksynyt keskelle pimeää metsää ilman mitään aavistusta siitä, miten pääsisin pois sieltä. Kyyneleet valuivat poskillani ja tunsin kuinka epätoivo ja pelko valtasivat mieleni. Olin ajautunut hengenvaaralliseen tilanteeseen, enkä tiennyt mitä tehdä.
Silloin jokin tapahtui – äänet ympärilläni hiljenivät ja tunsin kuinka joku otti minut kädestä kiinni. Ennätin tuskin huomata mitä tapahtui, kunnes löysin itseni jälleen tutuilta poluilta metsän reunassa. Käännyin katsomaan kuka oli auttanut minua, mutta ketään ei näkynyt. Olin yksin metsässä, mutta en enää eksyksissä.
Kävelin kotiin hiljaisuudessa ja mietin mitä oli tapahtunut. Oliko se vain mieleni luoma hallusinaatio vai oliko joku todella ollut apunani pimeässä metsässä? En saanut unta sinä yönä, vaan pyörittelin tapahtumia mielessäni yhä uudelleen ja uudelleen.
Seuraavana päivänä menin takaisin metsään, mutta tällä kertaa en eksynyt. Kävellessäni tuttuja polkuja pitkin jouduin pohtimaan oliko koko seikkailu vain uni vai todellisuutta. Päätin kuitenkin olla kiitollinen siitä, että olin selvinnyt hengissä ja oppinut arvostamaan sitä, mitä minulla oli.
Vaarallinen seikkailu pimeässä metsässä opetti minulle sen, että elämässä voi sattua odottamattomia asioita ja joutua tilanteisiin, joista ei ole helppo selvitä. Mutta samalla se opetti myös sen, että apu voi tulla odottamattomilta tahoilta ja että pitää osata arvostaa elämän pieniä ja suuria ihmeitä. Vaikka eksyisin uudelleen metsään, tiedän nyt että löytäisin tiieni takaisin – oli se sitten todellista tai vain mieleni luomaa magiaa.